Päällystystyöt käyntiin Lapissa ensi kuun alussa

16.05.2016 09:33 - Jussi Häkkilä

Päällystystyöt käynnistyvät Lapissa ensi kuun ensimmäisellä viikolla ja kestävät syyskuun loppupuolelle. Päällystämiseen, urapaikkauksiin ja tiemerkintöihin käytetään tänä vuonna yhteensä noin 13 miljoonaa euroa.

Päällystystyöt käynnistyvät Lapissa ensi kuun ensimmäisellä viikolla ja kestävät syyskuun loppupuolelle. Ennen päällystystöiden käynnistymistä urakoitsijat ovat jo aloittaneet valmistelevia töitä kuten routavaurioiden ja kantavuuspuutteiden korjaamista. Tänä kesänä päällystystyöt painottuvat Etelä- ja Itä-Lappiin. Huonokuntoisia päällysteitä uusitaan 152:n kilometrin matkalta. Pisimpiä päällystettäviä tiejaksoja ovat kantatie 81 välillä Saarenkylä-Tennilä ja maantie 924 välillä Simo-Alaniemi, joita päällystetään kumpaakin 24:n kilometrin matkalla. Tiestöllä paikataan myös uria ja reikiä sekä tehdään tiemerkintöjä. Päällystämiseen, urapaikkauksiin ja tiemerkintöihin käytetään tänä vuonna yhteensä noin 13 miljoonaa euroa.

Kilpailut

Uusimmat