Oulun yliopisto mukana EISCAT 3D -suurtehotutkahankkeessa

23.06.2015 08:59 - Jussi Häkkilä

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt ehdollisen 12,8:n miljoonan euron rahoituksen kansainvälisen tieteellisen EISCAT 3D -tutkajärjestelmän rakentamiselle Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen. EISCAT 3D -suurtehotutka tulee mittaamaan Maan lähiavaruutta ja sen kytkeytymistä ilmakehään arktisella alueella seuraavien 30:n vuoden ajan. Kansainvälisen hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 74,4 miljoonaa euroa. Suomessa hanketta koordinoi Oulun yliopisto. Akatemian rahoituspäätös on ehdollinen ja edellyttää, että hanke toteutuu kansainvälisen suunnitelman mukaisesti. Tarvittavasta rahoituksesta on koossa nyt 75 prosenttia.

Kilpailut

Uusimmat