Oulun seudun pääteille sähköinen tiedotusjärjestelmä

01.07.2015 12:11 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus rakentaa Oulun kohdan pääteille sähköisen tiedotusjärjestelmän, jolla kerrotaan tienkäyttäjille merkittävistä tieliikenteen häiriöistä. Alkuvaiheessa järjestelmä koostuu yhdeksästä tienvarsiopasteesta sekä niiden ohjaussovelluksesta. Tienvarsiopasteiden rakennustyöt käynnistyvät tässä kuussa tukirakenteiden pystytyksellä. Opastetaulut asennetaan syyskuun aikana ja järjestelmän asennukset valmistuvat marraskuun loppuun mennessä. Opasteista kaksi sijoittuu etelässä nelos- ja kasitielle Haaransillan kohdalle, kaksi nelostien moottoritiejaksolle ja yksi pohjoisessa Iin Räinänperälle. Lisäksi kaksi opastetta asennetaan Kuusamontielle ja Kainuuntielle. Toteutettava järjestelmä on pieni osa Oulun seudulle suunniteltua laajaa, yli 140 sähköistä tienvarsiopastetta kattavaa liikenteenhallinnan järjestelmää.

Kilpailut

Uusimmat