IL: Hevisauruksen suosio yllätti - kaikki eivät mahtuneet jäähalliin

09.09.2012 07:19 - Antti Granlund

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet eilen lauantaina järjestettyyyn Hevisauruksen ilmaiskonserttiin Helsingin jäähalliin. Asiasta kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan kaikkia halukkaita ei voitu ottaa turvallisuussyistä tapahtumaan sisälle, vaan ovet jouduttiin vetämään kiinni juuri ennen Hevisauruksen keikan alkua. 

-  Olimme varautuneet siihen, että paljon väkeä tulee, mutta ajattelimme myös, että jäähalli on iso paikka. Hevisaurus-yhtye kuitenkin meni kuitenkin keikan jälkeen pihalle tapaamaan lapsiperheitä, joten toivottavasti se korvaa vähän tapahtunutta, Veho Group Oy:n tiedotuspäällikkö Karin Bäcklund kertoi Iltalehdelle.

Hevisauruksen konsertti oli osa Mercedes-Benz Expo -tapahtumaa.

Lähde: IL

Kilpailut

Uusimmat