Simo Silmu hakeutui hoitoon

28.08.2012 14:44 - Antti Granlund

Yölinnun laulusolisti Simo Silmu on hakeutunut katkaisuhoitoon omasta aloitteestaan. Asiasta kertoi Iskelmälle Yölinnun manageri Timo Niemi.

Niemen mukaan yhtyeen muut jäsenet, Silmun lähipiiri ja taustajoukot ovat huojentuneita päätöksestä ja tukevat laulajaa kaikin tavoin.

- Simo päätti hoitaa elämänsä kuntoon. Tämä oli täysin hänen oma päätöksensä, eikä kukaan muu vaikuttanut siihen. Simo teki sen itsensä takia, mutta myös siksi, että hän arvostaa yleisöään niin paljon, Niemi kertoo.

Niemi kertoo Silmun voivan tällä hetkellä hyvin ja pirteästi. Hoitosuunnitelmaan kuuluu, että laulaja saa olla rauhassa, eikä hän hoidon alkuvaiheessa tavannut edes lähiomaisiaan.

- Kaikki näyttää hyvältä sen suhteen, että Yölinnun keikat pääsevät jatkumaan syyskuussa. Tämä on selkärankaisen miehen teko, täytyy nostaa hattua.

Yölintu juhlistaa tänä syksynä 20-vuotista taivaltaan. Yhtyeen juhlakiertue on nimeltään Tuuli kääntyköön ja se käynnistyy 22. marraskuuta Tampereelta. Sen ohella yhtye keikkailee tiiviisti joulukuun puoleen väliin saakka. 

Yölintu nähdään seuraavan kerran Levillä 19. syyskuuta.

Iskelmä lähettää Simolle fanien tsemppiviestit. Kerro kannustavat terveisesi kommenttikenttään!

Kilpailut

Uusimmat