Oulun Hiukkavaaran kehittämisen elinkaarimalli palkittiin

22.05.2015 13:41 - Jussi Häkkilä

Suomen kuntatekniikan yhdistys on myöntänyt Kuntatekniikan saavutus -palkinnon kahdelle kaupunkien kehittämisen uusia toimintatapoja ja suunnittelukäytäntöjä luoneelle hankkeelle. Palkinnot luovutettiin eilen Turussa Kuntatekniikan päivillä. Toisen palkinnoista sai
Oulun Hiukkavaaran integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimalli.
Oulun Hiukkavaaran kehittämishankkeessa on tehty tiivistä yhteistyötä eri tahojen kanssa asemakaavoituksen alusta lähtien. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa kehityshankkeen elinkaaren loppuun saakka. Tavoitteena on ollut luoda joustavaa kaupunkisuunnittelua ja -kehittämistä sekä asemakaavaa, jossa käyttäjän rooli asemakaavan suunnittelussa nousee merkittävään asemaan.
Saavutuksen valinnut raati halusi tänä vuonna painottaa suunnittelukäytäntöjen kehittämistä tukevia hankkeita. Niiden avulla kaupunkien kehittämisen toimintatavat saadaan paremmin vastaamaan tulevien vuosikymmenten tarpeita.

Kilpailut

Uusimmat