Oululaiselle aivotutkimukselle miljoonarahoitus

21.06.2016 13:59 - Ari Kettukangas

Kiviniemen Oulu Functional NeuroImaging -tutkimusryhmä on saanut aivorappeumasairauksien diagnostisten kuvantamismenetelmien jatkokehittämiseen 1,2 miljoonan tutkimusrahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä. Oulun yliopiston neuroradiologian dosentti Vesa Kiviniemen johtama tutkimusryhmä on kehittänyt kansainvälisen konsortion kanssa uuden menetelmän havaita aivojen puhdistusjärjestelmässä tapahtuvia muutoksia.

Kiviniemen Oulu Functional NeuroImaging -tutkimusryhmä on saanut aivorappeumasairauksien diagnostisten kuvantamismenetelmien jatkokehittämiseen 1,2 miljoonan tutkimusrahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä. Oulun yliopiston neuroradiologian dosentti Vesa Kiviniemen johtama tutkimusryhmä on kehittänyt kansainvälisen konsortion kanssa uuden menetelmän havaita aivojen puhdistusjärjestelmässä tapahtuvia muutoksia. Muutokset saattavat edeltää jopa vuosia muistin ja käytöksen häiriöiden ilmaantumista aivoja rappeuttavissa sairauksissa, kuten dementiassa. Kiviniemen johtama tutkimusryhmä on kehittänyt yhdessä tanskalaisen aivotutkija Maiken Nedergaardin ja kansainvälisen konsortion kanssa kajoamattoman menetelmän magneettikuvantaa aivojen puhdistusjärjestelmän eli ns. glymfaattisen järjestelmän toimintaa ja siinä tapahtuvia muutoksia.  Glymfaattinen järjestelmä puhdistaa verisuonten sykinnän pulsaatioiden avulla aivoja kuona-aineista etenkin unen aikana. Oululaisen tutkimusryhmän kehittämä diagnostinen kuvantamismenetelmä mahdollistaa merkittävän parannuksen aivotraumojen ja dementian kuvantamisessa.

Kilpailut

Uusimmat