Näillä kolmella vinkillä vältät yleisimmät terveysvirheet

05.09.2012 13:57 -

Ihminen saattaa tehdä päivittäin huomaamattaan terveydelleen haitallisia asioita. Katso kolme yleisintä terveysvirhettä ja keinot niiden estämiseen.

Suurin osa ihmisistä on kiinnostunut terveysasioista, mutta tekee silti päivittäin terveydelleen haitallisia asioita. Katso kolme yleisintä virhettä ja ohjeet niiden korjaamiseen.

1. Liian painava käsilaukku
Monet naiset pakkaavat käsilaukkuun koko omaisuutensa. Mukana on kaikkea meikeistä suklaapatukoihin ja vesipullosta pattereihin. Laukun sisältö kannattaisi kuitenkin miettiä kaksi kertaa, sillä painavien esineiden kantelusta voi tulla selkään tai niskaan voimakastakin lihaskipua. Tällainen kipu on yleensä ohimenevää ja paranee levolla ja kevyellä liikkumisella 1-2 viikon aikana. Pitkään jatkunut kantelu ja nostelu voi kuitenkin vuosien jälkeen näkyä selkärangassa rakenteen muutoksina, kuten madaltumina ja kulumina.

Painavien taakkojen kanniskelussa tulisikin aina muistaa ergonomia ja keskittyminen. Siitäkin huolimatta, että kantaminen ja nostaminen sinänsä ovat aivan luonnollista toimintaa, jota terve keho kestää hyvin. Esimerkiksi pitkän lento- tai junamatkan jälkeen selkä ei ole heti valmis kovin suuriin ponnistuksiin, eli etenkin näissä tilanteissa kannattaa liikkua maltillisesti ja tarkkaavaisesti taakan kanssa. Painavaa laukkua voi myös työntää kärryissä.


2. Liian kova kuntoilun aloittaminen
Yksi yleisimmistä virheistä on aloittaa kuntoilu liian kovalla teholla heti alkuvaiheessa. Pitkän treenitauon jälkeen kroppa ei kestä heti kovaa rasitusta, vaan rajun ja pitkäkestoisen treenauksen hyvä tarkoitus muuttuu nopeasti haitalliseksi. Liiallinen treenaus voi aiheuttaa lihasvaurioita sekä polvi-, jalka- ja selkävammoja.

Kovan treenaamisen aloittajan täytyy tehdä aina ensin terveys- ja kuntokatsastus. Pitkäkestoinen ja kovatahtinen treenaaminen kannattaa aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun taustalla on hyvä peruskunto. Myös tekniikkaan tulee kiinnittää riittävästi huomiota, sillä vaikka ihminen olisi täysin terve aiheuttavat väärin tehdyt liikkeet paikkojen kipeytymistä, eikä kehitystä tapahdu.


3. Unesta pihistäminen
Tehokkuuden ja ahkeran kalenterin täyttämisen kääntöpuolena on usein unesta nipistäminen. Kyse voi olla myös siitä, että ihminen ei arvosta riittävästi omaa hyvinvointiaan. Riittävän unen saantiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, sillä vuosia jatkunut univaje lisää sydän- ja verisuonisairauksien, diabeteksen ja muiden kansantautien riskiä. Aseta siis itsellesi nukkumaanmenoaika ja pitäydy siinä, mutta älä liiallisesti – välillä on hyvä myös irrotella.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat