Nuorten työpajatoimintaan 1 550 000 euroa valtionavustusta

18.04.2016 11:04 - Marja Ollakka

  Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt nuorten työpajatoimintaan harkinnanvaraista valtionavustusta yhteensä 1 550 000 euroa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt nuorten työpajatoimintaan harkinnanvaraista valtionavustusta yhteensä 1 550 000 euroa. Avustusmäärärahasta myönnettiin 15 prosenttia Kainuun ja 85 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan nuorten työpajoille. Avustusta myönnettiin yhteensä 24 nuorten työpajatoiminnan järjestäjälle, joista osa toimii usean kunnan alueella.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan nuorten työpajoilla työskentelee 122 ammattitaitoista työ- ja yksilövalmentajaa. Avustusta hakeneet työpajatoiminnan järjestäjät arvioivat, että pajoille tulee yli 1 500 alle 29-vuotiasta nuorta vuoden 2016 aikana.

Nuorten työpaja on yhteisö, jossa työnteon ja siihen liittyvän valmennuksen avulla pyritään parantamaan nuoren kykyä ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön sekä parantamaan hänen arjenhallinta-taitojaan.

Kilpailut

Uusimmat