Uutuuskirja väittää: Spede Pasanen varasti Simon Salmisen ideoita

07.09.2012 10:42 - Antti Granlund

Ilta-Sanomat ja Iltalehti kertovat tänään ilmestyvästä Simo Salmisen Se se vaan on sillä lailla -elämäkerrasta, jonka mukaan Spede Pasanen varasti Salmisen ideoita.

Tuomas Marjamäen kirjoittamassa kirjassa kerrotaan, että Salminen jäi Vesa-Matti Loirin ja Spede Pasasen varjoon uransa aikana. Hän ei esimerkiksi koskaan ollut mukana elokuvien käsikirjoitustiimissä, vaikka esitti ideoitaan usein. Spede ei kiinnostunut miehen ideoista, ainakaan siinä kohtaa.

- Ilmeisesti ne kuitenkin jäivät hänen kaaliinsa, ja puolen vuoden tai vuoden päästä idea tuli esiin, mutta en minä siitä muistuttanut, Salminen kertoi aikoinaan televisiossa.

Salminen kuitenkin kertoo, ettei tällä ollut niin väliä. Hän pärjäsi Pasasen kanssa, sillä antoi tämän olla pomo, kun itseään hän tituleerasi duunariksi.

- Joku asioista tietämätön on joskus ääneen sanonut, että Pasanen olisi käyttänyt mua hyväkseen, mutta kyllä se oli ihan päinvastoin. Mä käytin Pasasta hyväkseni. Hän tarjosi hyvän duunin ja maksoi kymmenen kertaa suuremman summan kuin olisin itse kehdannut pyytää. Kyllä tulee tippa silmään, kun häntä muistelee.

Kirjassa kerrotaan myös muun muassa Salmisen nuoruusvuosista ja kertaa nykyään vanhainkodissa Salossa asuvan Salmisen rahahuolia ja terveysongelmia.

Lähteet: Iltalehti, Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat