Metsäkanalintujen lintutiheydet kohtuulliset

07.08.2014 06:52 - Jussi Häkkilä

Lintutiheydet olivat lähes keskimääräiset lukuun ottamatta riekkoa, jonka tiheys on selvästi pitkäaikaiskeskiarvoa alhaisempi. Riekkokanta vaikuttaa pienentyneen Pohjois-Suomessa lähes 30 prosenttia.

Metsäkanalinnut laskettiin viime viikolla riistakolmiolaskennalla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kaikkien lajien tiheydet olivat neljänneksen vuodentakaista alhaisemmat, mikä johtuu pääosin heikosta pesimistuloksesta. Lintutiheydet olivat lähes keskimääräiset lukuun ottamatta riekkoa, jonka tiheys on selvästi pitkäaikaiskeskiarvoa alhaisempi. Metson, teeren, pyyn ja riekon yhteistiheys, 19 yksilöä neliökilometrillä, oli hieman alhaisempi kuin edellisvuosina keskimäärin. Lintukannoissa ei ollut mainittavia eroja maan eri osien välillä. Korkeimmat metsotiheydet olivat Pohjois-Karjalan ja Oulun riistakeskusalueilla, korkeimmat teeritiheydet Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa ja korkeimmat pyytiheydet Etelä-Hämeessä ja Pohjois-Savossa.
Riekkokanta vaikuttaa pienentyneen Pohjois-Suomessa lähes 30 prosenttia. Oulun ja Kainuun alueilla muutos oli jyrkkää. Muista lajeista poiketen riekon lisääntyminen on onnistunut hyvin: Lapissa todettu 70:n prosentin poikasosuus on 26-vuotisen riistakolmiolaskentahistorian kolmanneksi korkein.

Kilpailut

Uusimmat