Maaseudun yritysrahoitus- ja kehittämishanketuet jaettu tältä ohjelmakaudelta

06.08.2014 06:45 - Jussi Häkkilä

Tukea myönnettiin runsaat 80 miljoonaa euroa. Seutukunnista eniten, yli 6,1 miljoonaa euroa, sai Oulun alue ja toiseksi eniten Ylivieskan alue, noin 5,8 miljoonaa.

EU:n ohjelmakauden 2007-2013 maaseutuyritystukien myöntö on päättynyt. Viimeinen tukipäätös tehtiin kesäkuun lopussa. Koko ohjelmakaudella Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi rahoitusta kehittämishanke- ja yritystukiin sekä toimintaryhmille yhteensä runsaat 80 miljoonaa euroa. Seutukunnista eniten, yli 6,1 miljoonaa euroa, sai Oulun alue ja toiseksi eniten Ylivieskan alue, noin 5,8 miljoonaa. Suurin yksittäinen hanke Pohjois-Pohjanmaalla oli Keskipiste-Leader ry:n hanke Yhteisöhautomo - Uusien mahdollisuuksien maaseutu, jolle myönnetty tuki oli runsaat 1,5 miljoonaa euroa.

Kilpailut

Uusimmat