Lappilaiselle pyyntiluvan hakijalle tuomio väärän tiedon antamisesta

05.12.2014 12:31 - Jussi Häkkilä

Käräjäoikeus on tuominnut lappilaisen pyyntiluvan hakijan sakkorangaistukseen väärän tiedon antamisesta Suomen riistakeskukselle. Tuomion saanut oli toimittanut viime vuonna Suomen riistakeskukselle hirvieläimen pyyntilupahakemuksen. Hakemuksen ampujalistalla kymmenen ampujan osalta oli totuuden vastaisesti merkitty, että yksikään heistä ei kuulu jäsenenä muuhun pyyntilupaa hakevaan hirveä metsästävään seuraan tai seurueeseen. Lisäksi oli ilmoitettu, että yksikään ampuja ei metsästä hirveä muussa seurassa tai seurueessa. Suomen riistakeskuksen selvityksen perusteella kävi jälkikäteen ilmi, että ainakin kahdeksan ampujaa oli täysivaltaisia jäseniä toisessa metsästysseurassa. Jos hakemus olisi täytetty asianmukaisesti, seurue ei olisi täyttänyt Suomen riistakeskuksen edellyttämiä vähimmäisvaatimusehtoja vaadittujen ampujamäärien suhteen. Hakija ei olisi näin ollen myöskään saanut myönnettyä yhden hirven pyyntilupaa. Suomen riistakeskus korostaa, että hakemuksen allekirjoittanut on aina vastuussa hakemukseen merkittyjen tietojen oikeellisuudesta.

Kilpailut

Uusimmat