Lapin poliisi huolissaan jopa koululaisten vanhempien ylinopeuksista

12.08.2016 10:12 - Ari Kettukangas

Poliisi on huolestunut menosta, koska ylinopeuden ajajat ovat usein olleet koululaisia kuljettavia vanhempia ja jopa koulujen henkilökuntaan kuuluvia. Poliisi kehoittaa myös vanhempia jättämään lapsensa kyydistä suojatien kohdalle, eikä muulle vaarallisemmalle tiesuudelle. Kahden päivän aikana yksistään Rovaniemen alueella on kirjoitettu 26 rangaistusvaatimusta, rikesakkoa tai kirjallista huomautusta.

Lapin poliisi on tällä viikolla valvonut tehostetusti liikennettä koulujen läheisyydessä. Liikkuminen koulujen läheisyydessä on ollut välillä vauhdikasta ja poliisi on joutunut puuttumaan niihin sakkojen muodossa. Poliisi on huolestunut menosta, koska ylinopeuden ajajat ovat usein olleet koululaisia kuljettavia vanhempia ja jopa koulujen henkilökuntaan kuuluvia. Poliisi kehoittaa myös vanhempia jättämään lapsensa kyydistä suojatien kohdalle, eikä muulle vaarallisemmalle tiesuudelle. Kahden päivän aikana yksistään Rovaniemen alueella on kirjoitettu 26 rangaistusvaatimusta, rikesakkoa tai kirjallista huomautusta.

Kilpailut

Uusimmat