Lapin AVI myönsi nuorten parissa tehtävälle kehittämistyölle 100 000 euroa

14.04.2015 16:53 - Tommi Hedberg

Valtionavustuksella tuetaan kehittämishankkeita, jotka edistävät lasten ja nuorten osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja arjenhallintaa. Hankkeiden tavoitteena on vakiinnuttaa toiminta osaksi kunnan, järjestön tai yhteisön normaalia palvelujärjestelmää.

Lapin aluehallintovirasto on myöntänyt 100 000 euroa harkinnanvaraista valtionavustusta käytettäväksi hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012 – 2015 alueelliseen ja paikalliseen toimeenpanoon. Valtionavustuksella tuetaan kehittämishankkeita, jotka edistävät lasten ja nuorten osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja arjenhallintaa.
Tänä vuonna avustusta myönnettiin Lapissa 13 hankkeelle. Eniten avustusta sai Torniolaisen poikatyön kehittämishanke, 17 000 euroa, Rovaniemen Nuorisoasunnot ry:n Koti Lapissa -hanke, 13 000 euroa ja Keminmaan ja Simon kunnat Olen siellä missä sinäkin – koulussa -hanke, 10 000 euroa.


Muita avustuksen saaneita ovat:

Kemijärven kaupunki: Kemppa kuuluu, 6 000 euroa, Kempan pysäkki, 4 000 euroa

Keminmaan kunta: Lisäporkkana kannustaa, 2 000 euroa

Lapin Nuorison Liitto ry: Young Art -teatterikoulu, 5 000 euroa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry: Nuorten mukaan, 8 000 euroa

Pellon kunta: Mieluummin muuttunu kuin juuttunu, 6 000 euroa

Rovaniemen kaupunki: Nuorten palvelujen moniammatillisen yhteistyön kehittämishanke, 8 000 euroa

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto: Oahppoofelaš – Saamelaisnuorille tarkoitettu opinto-opas, 8 000 euroa

Setlementtinuorten Lapin piiri ry: Leiriluusi ja Radion kärki, 8 000 euroa

Suomen Punainen Risti Lapin piiri ry: Nuori nuorelle kaveriksi (Nunnuka), 5 000 euroa

Kilpailut

Uusimmat