Frederik aikoo muuttaa kohukämppään itse

01.11.2012 10:08 - Sanna Wänskä

Frederik on ostanut Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan kohuasunnon. Asunnon ostaja ei päässyt katsomaan kohdetta ennen kauppoja. "Ostin sian säkissä," kertoo Frederik Iskelmälle.

Netissä levisi lokakuussa Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan kämpän myynti-ilmoitus. 56 neliön asunnon hintapyyntö oli 145 000 euroa. Erikoisen kaupasta teki se, että asunto piti ostaa kohdetta näkemättä. Myynti-ilmoituksessa myös kerrottiin, että vuokralaisia on vaikea saada kämpästä ulos.

Asunnon on ostanut iskelmätähti Frederik, joka on jo päässyt tarkastelemaan uutta asuntoaan.

-Kyllä se aika hurjassa kunnossa on. Siellä on reikiä lattiassa, tyhjiä viinapulloja kämppä täynnä, likaiset ikkunat ja seinät. Siellä asuu kolme laitapuolen kulkijaa, Frederik kuvailee.

Suurin urakka on vielä edessä. Kuinka saada asukkaat ulos talosta? Haaste on laitettu vireille käräjäoikeudessa. Kun miehet on saatu haastettua, heidät voidaan häätää kämpästä. Laulajan mukaan prosessi voi kestää kuukaudesta puoleen vuoteen.

Sen jälkeen alkaa asunnon kunnostus. Julkkissisustussuunnittelija Teuvo Loman on mukana kunnostustalkoissa. Frederik aikoo itse muuttaa kämppään.

- Mä teen siitä makeen poikamieskämpän. Nyt mä asun siellä sun täällä. Mä haluan oman kämpän. Mulla ei ole ollut virallisesti omaa kämppää, Frederik sanoo.

Kuuntele haastattelu.

 

 

 

Kilpailut

Uusimmat