Kouluverkkoselvityksen alustavat vaihtoehdot valmiina

09.02.2016 11:19 - Tommi Hedberg

Vaihtoehdot ovat: keskitetty lukiomalli, tiivistetty lukiomalli ja kahdeksan lukion malli. Kussakin vaihtoehdossa esitellään sen vaikutukset lukioihin ja edelleen peruskouluihin.

Oulun kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa osana talousarviokäsittelyä kouluverkkoa koskevan selvityksen laatimisesta. Selvityksessä tulee esittää erilaisia vaihtoehtoja, joilla turvataan alakouluikäisille lähikoulu, yläkouluikäisille aluekoulu ja siirrytään asteittain kohti tiivistettyä lukiomallia. Vapautuneita tiloja hyödynnetään mm. perusopetuksessa. Muutoksilla vältetään oppilasmäärän kasvun edellyttämiä erillisinvestointeja vuoteen 2025 mennessä.
 
Sivistys- ja kulttuuripalveluiden virkamiesten valmistelemat kouluverkkoselvityksen alustavat vaihtoehdot ovat nyt valmiit. Kaikissa kolmessa vaihtoehdossa on otettu reunaehtona huomioon kaupunginvaltuuston antama toimeksianto.  Vaihtoehdot ovat: keskitetty lukiomalli, tiivistetty lukiomalli ja kahdeksan lukion malli. Kussakin vaihtoehdossa esitellään sen vaikutukset lukioihin ja edelleen peruskouluihin.

Kouluverkkoselvityksen vaihtoehtojen pohjaksi haluttiin saada laajasti oululaisten mielipiteitä. Tammikuussa auki olleeseen sähköiseen kuntalaiskyselyyn vastasi 2780 oululaista.

Kuntalaiset pääsevät vaikuttamaan alustaviin vaihtoehtoihin myös keskiviikkona 10. helmikuuta alkavissa Oulun raati -tilaisuuksissa. Tilaisuuksia järjestetään helmikuun aikana Kiimingin, Oulunsalon, Haukiputaan ja Oulun Lyseon lukiossa.

Oulun raati -tilaisuudet ovat klo 18-20:
10.2. Kiimingin lukiossa
11.2. Oulunsalon lukiossa
23.2. Haukiputaan lukiossa
24.2. Oulun Lyseon lukiossa

Kilpailut

Uusimmat