Unohda nämä! Tässä kymmenen huonoa välipalaa

07.09.2012 07:41 -

Välipalojen napsiminen kuuluu useiden ihmisten jokapäiväiseen elämään, varsinkin, jos ei ole aikaa valmistaa itselleen lämmintä ateriaa. Huffington Post on listannut kymmenen pikkupurtavaa, joita kannattaa terveyssyistä välttää.

Usein välipaloissa on paljon sokeria, suolaa, turhia kaloreita ja jopa haitallisia kemikaaleja. Luontaislääketieteen tohtori Tiffany Jackson ja ravintoasiantuntija Kate Kennedy listaavat Huffington Postille kymmenen vältettävää ruokaa.

1. Tölkkipersikat
Tölkistä löytyvät hedelmät tai vihannekset tuntuvat olevan helppoa purtavaa, mutta sen lisäksi, että töllihedelmissä - erityisesti persikoissa - on runsaasti sokeria, niiden ravintoarvo on paljon alhaisempi kuin tuore- tai pakastehedelmien tai -vihannesten. lisäksi tölkkihedelmissä on myös monesti makeutusaineita. Jackson muistuttaa myös, että tölkkien sisäpinnoilla voi myös olla myrkyllisiä kemikaaleja, jotka toimivat säilöntäaineena.

2. Perunalastut
Perunalastuissa vaanii kolmoisuhka. Lastuissa on runsaasti rasvaa - sitä huonoa rasvaa, niissä on runsaasti kaloreita sekä suolaa. Tämän lisäksi lastut ovat korkeaglykeemisiä, mikä tarkoittaa sitä, että verensokeri nousee nopeasti ja hetkellisesti. Ja kolmanneksi, kun perunoita kuumennetaan korkeassa lämpötilassa, ne vapauttavat akryyliamidia, vahingollista kemikaalia, joka on yhdistetty muun muassa hermovaurioihin.

3. Riisikeksit
Vaikka riisikeksit ovat vähäkalorisia, ne on tehty prosessoidusta eli paljon käsitellystä valkoisesta riisistä, missä on paljon verensokeria nopeasti nostattavia hiilihydraatteja, mutta ei paljoakaan ravintoaineita. Monet riisikeksit saavat myös vähäisen makunsa suuresta määrästä sokeria ja suolaa.

4. Mustikkamuffinssit
Kyseessä on varsinainen kaloripommi. Suositut muffinssit kuitenkin höynäyttävät kuluttajaa ja kuntoilijaa, sillä onhan siinä mustikoita! Monesti joukkoon on kuitenkin sekoitettu keinotekoisia makeutusaineita ja sokeria. Voit itse tehdä kotona terveellisiä mustikkamuffinsseja. Muista, että mustikassa itsessään on jo makua. Oletko vain tottunut sokerin makuun?

5. Myslipatukat
Yksi ongelma myslipatukoissa on se, että niitä näyttää olevan saatavilla kaikkialla, jopa vaatekaupoissa. Luomu-sana houkuttaa vielä enemmän kuluttajia myslipatukoiden perään. Asiantuntijoiden mukaan suurimmassa osassa myslipatukoita on kuitenkin suuri määrä prosessoituja hiilihydraatteja, kuivia hedelmiä (joissa on paljon sokereita) ja patukkahan pysyy kasassa lisällä sokeria esimerkiksi hunajalla. Myslipatukat eivät myöskään sisällä hirveästi täyttävää kuitua, mutta kaloreita on.

6. Paahdetut suolapähkinät
Erityisesti esimerkiksi hunajamarinoidut suolapähkinät ovat huono juttu. Niissä on sokeria, rasvaa ja suolaa ja niitä on helppo syödä liikaa. Lisäksi on havaittu, että paahtaminen voi tyhjentää pähkinät niiden proteiineista, ja sokeri ja suola ottavat vallan.

7. Rasvaton marjaisa jogurtti
Mitä tapahtuu, kun jogurtista otetaan rasva pois? Tyhjä tila korvataan yleensä jollain muulla aineella. Yleensä tulee erinäköisiä makeutusaineita sekä hyvin sokerisia hedelmäsekoituksia. Jogurtti on siis rasvaton, mutta tuhoa tekevätkin seuraavaksi sokerit ja makeutusaineet.

8. Mikro-popcorn
Tänä vuonna uutisoitiin, että popcornit sisältävät polyfenoleiksi kutsuttuja antioksidantteja jopa enemmän kuin hedelmät ja vihannekset. Popcorn saattaa olla hyvä välipala, JOS se tehdään oikein. Terveyshyötyjä ei paljon ole, jos popparit uitetaan suolassa ja rasvassa, kuten mikropopcornien kohdalla käy. Erityisesti transrasvojen määrä on valtava mikropopcorneissa. Teollisia transrasvoja pidetään merkittävänä terveysriskinä, niiden uskotaan aiheuttavan muun muassa sydäntauteja. Tämän lisäksi mikropopcornin pussit on usein vuorattu kemikaaleilla, jottei popcornit tarttuisi pussiin kiinni.

9. Kuivatut hedelmät
Söisitkö kerralla seitsemän mangoa? Tai vaihtoehtoisesti 12 persikkaa? Niin teet helposti, kun syöt kuivattuja hedelmiä. Hedelmät ovat pienentyneet nesteiden poiston vuoksi, mutta hedelmistä ei ole poistunut sen luontaisia sokereita. Ravintoasiantuntija Kennedyn mukaan elimistömme ei ole varustettu kuluttamaan niin paljon sokeria yhdellä kertaa, vaikka sokerit olisivatkin luonnollisesta lähteestä. Jos syöt kuivattuja hedelmiä, syö niitä kerralla vain vähän.

10. Kevyet virvoitusjuomat
Kevyet virvoitusjuomat ovat sekä Kennedyn että Jacksonin mukaan pahin tölkissä oleva naposteltava. Ne sisältävät mahdollisesti karsinogeenistä kemikaalia, aspartaamia, joka on yhdistetty myös neurologisiin vaivoihin. Tämän lisäksi ne vaikuttavat aivojen nälkäkeskukseen lisäten näläntunnetta.

Näiden lisäksi dieettijuomat sisältävät runsaasti fosforia. Kannattaa muistaa, että kalsiumin ja fosforin pitää olla tasapainossa, jotta luuston hyvinvointi taattaisiin. Jos lipittää kevyitä virvoitusjuomia päivät pitkät, saattaa tulla kalsiumvajausta luustossa ja luuston ongelmat lisääntyvät.

Lähde: Huffington Post, Suomessa asiasta kirjoitti The Voice.

Iskelmä ja The Voice ovat osa SBS Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat