Kokkolaan iso biojalostamo?

28.11.2014 08:51 - Jussi Häkkilä

Suomi esittää yhteensä 26:n miljardin euron elvytysinvestointeja osaksi EU:n komission investointipakettia. Esityslistalla on myös Kokkolan biojalostamo, jonka hinta-arvio on noin 300 miljoonaa euroa. Kokkola biojalostamon sijoituspaikkana olisi Keski-Pohjanmaan liiton mukaan luonteva, koska alueella on kemianteollisuutta sekä vahvaa biotaloutta. Maa-ja metsätalousministeriö onkin tilannut esiselvityksen innovatiivisesta biojalostamokonseptista. Mukana selvityksessä ovat mm. VTT ja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tutkimusryhmä. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan vuoden päästä.

Kilpailut

Uusimmat