Kemissä suositellaan juomaveden keittämistä

19.08.2014 07:47 - Paavo Törmi

Kemin Vesi Oy on havainnut käyttötarkkailussaan poikkeavuutta Kemin kaupungintalon vesisäiliöissä olevassa talousvedessä. Vedestä on otettu näytteitä, joista yhdestä näytteestä on löydetty enterokokkia. Talousvesiverkostosta eilen otetuissa näytteissä ei havaittu laatuvaatimusten ylityksiä. Kemin Vesi Oy käynnisti viime viikolla alustavasti talousveden parantamisen mm. sulkemalla epäilyksen alaiset säiliöt pesua varten ja lisäämällä hieman verkostoon syötettävän kloorin määrää. Uusien näytteiden jälkeen Kemin kaupungin talousvesiverkoston kloorin syöttöä verkostoon tehostetaan yhä, koska kloori tuhoaa mahdollisesti haitalliset bakteerit. Kloorin lisäsyöttöä jatketaan viikon - kahden viikon ajan. Tästä saattaa aiheutua käyttäjille maku- ja hajuhaittoja, mutta kloorin suhteen vesi on käyttökelpoista. Lisäksi vesiputkista saattaa irrota sinne kertynyttä sakkaa. Mikäli kuluttajat havaitsevat vedessä väripoikkeamaa tai sakkaa, tulee vettä juoksuttaa, kunnes vesi on kirkasta. Tumman tai sakkaisen veden käyttöä kannattaa välttää. Ennen kuin kloori alkaa vaikuttaa verkostossa, suositellaan juomaveden keittämistä muutaman minuutin ajan ennen käyttämistä elintarvikkeena. Talousvettä voi käyttää muuten normaalisti esimerkiksi peseytymiseen ja astioiden tai vaatteiden konepesussa.

Kilpailut

Uusimmat