Kemin poliisi edistynyt Simojokivarren mökkimurtosarjan rikostutkinnassa

29.07.2014 11:15 - Jussi Häkkilä

Kemin poliisi on edistynyt viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtuneen Simojokivarren mökkimurtosarjan rikostutkinnassa, johon liittyvät myös Ranualla ja Posiolla tapahtuneet toimisto- ja liiketilamurrot. Poliisi on ottanut kiinni rikoksiin epäiltynä kolme henkilöä. Esitutkinnassa on selvitetty lähes kymmenen eri tekoa ja anastettua omaisuutta on saatu takaisin. Tekijät olivat anastaneet mm. moottorisahoja, työkaluja, kalastusvälineitä, viihde-elektroniikkaa ja aseita. Osalle poliisin hallussa olevalle omaisuudelle ei vielä ole löytynyt omistajia. Kemin poliisi pyytääkin mökkien sekä muiden rakennusten omistajia Simossa, Simojokivarren Pohjoispuolentiellä sekä Ranuantiellä tarkistamaan rakennuksensa ja ilmoittamaan, mikäli näihin paikkoihin on murtauduttu ja anastettu omaisuutta. Poliisi pyytää myös Ranualta Posiolle ja edelleen Rukalle johtavan tien läheisyydessä sijaitsevien mökkien sekä rakennusten omistajien tarkistavan kiinteistönsä ja ilmoittamaan, mikäli kiinteistöön on murtauduttu ja anastettu omaisuutta.

Kilpailut

Uusimmat