Kemin ja Tornion valtuustoilta harvinainen yhteinen kannanotto

05.02.2016 18:20 - Paavo Törmi

Kemin ja Tornion kaupungit ovat julkaisseet harvinaisen yhteisen kannanoton. Vetoomuksessa molempien kaupunkien valtuustoryhmät puhuvat sen puolesta, että Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston yhdistämishankkeessa otettaisiin aikalisä.Tässä valtuustoryhmien yhteinen kannanotto kokonaisuudessaan:


Kemin ja Tornion kaupunkien yhteinen kannanotto
Suomi on voimakkaassa muutoksessa ja kansallinen korkeakoulupolitiikka etsii parhaillaan suuntaa. Julkisuudesta olemme saaneet seurata ainakin Lapissa, Lappeenrannassa ja Tampereella virinneistä korkeakoulusektoriin liittyvistä suunnitelmista. Voimakas pakko rakenteelliseen muutokseen joko rahoituksen leikkausten tai paimenkirjeiden myötä saattaa pakottaa ajattelemaan paikallisesti, mihin korkeakoulutus on etenemässä, kun valtakunnallinen linjaus antaa vielä odottaa itseään. 
Lapin elinvoimalle ja kehittymiselle on tärkeää laadukas korkeakoulutus sekä ammattikorkeakoulun että yliopiston tehtävinä. Lappi on osoittanut näkemystä korkeakoulusektorin yhteistyön merkityksestä ja viime syksynä ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteisesti vahvistamassa strategia-asiakirjassa tätä yhteistyötä päätettiin syventää. Tätä strategista kehittymistä vahvistaessamme näimme jälleen tehtävän aitoja tekoja, hyvässä yhteistyössä Lapin korkeakoulutuksen kehittämiseksi ja Lapin hyväksi. Ydinkysymys on, kohdataanko muutokset hallitusti ja hyvässä hengessä, yhdessä tekemällä. Lapilla on käsissään valtakunnallisen korkeakoulupolitiikan avaimet, jos mahdollisuus käytetään viisaasti.
Toisessa aallossa Lapissa käynnistyi kuitenkin prosessi, joka on johtamassa koko Lapin kannalta surulliseen tilanteeseen. Viittaamme yliopiston aikeisiin järjestää itselleen enemmistöomistajuus Lapin ammattikorkeakoulu Oy:stä. Prosessin valmistelussa jätettiin pitkäksi aikaa osa ammattikorkeakoulun omistajista keskustelun ja valmistelun ulkopuolelle. Mikä pahinta, koko prosessin ajan ammattikorkeakoulu on pidetty valmistelun ulkopuolella. Hankkeen vaikutuksista ammattikorkeakoulutoimintaan ei ole välitetty näin ollen ollenkaan. Kulisseissa tehdyt arvioinnit vaikutuksista ammattikorkeakoulutoimintaan ovat lähes ainoastaan negatiivisia. Etenemistapa on pahimmillaan, ja päivä päivältä todennäköisemmin, johtamassa pitkään eripuraan eritasoisissa asioissa Lapissa, vahinkoa tehdään elintärkeälle korkeakoulujen yhteistyölle ja ammattikorkeakoulun perustamiseen liittyvien sopimusten pitävyyttä tullaan testaamaan oikeudessa. Me allekirjoittaneet näemme, että Lapilla ei ole tähän varaa. Esitämme, että otamme tilanteessa aikalisän ja asemoimme tavoitteemme uudelleen kaikkien osapuolien kanssa.
Päinvastainen esimerkki etenemisestä löytyy Tampereelta. Siellä Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat lähteneet yhdessä pohtimaan myös uusia ratkaisuja. Asia on niin merkittävä, että valmisteluun on Opetus- ja kulttuuriministeriö nimennyt alaisuudessaan toimivia työryhmiä, jotka arvioivat ja selvittävät aikeeseen liittyviä kysymyksiä. Yksi työryhmä selvittää tarvittavia säädösmuutoksia, sillä nykylainsäädäntö lähtee itsenäisen ammattikorkeakoulun ja itsenäisen yliopiston pohjalta. Tampereen hankkeella on lisäksi ohjausryhmä, jossa on kaikkien korkeakouluosapuolten edustajat eri tasoilta (johto, henkilöstö, opiskelijat) mukana. Tällä asetelmalla arvostetaan jokaista toimijaa ja varmistetaan sitoutuminen valmisteltaviin ratkaisuihin. Lisäksi hankkeella on johtoryhmä, jossa on mukana kaikkien kolmen korkeakoulun hallituksen edustajat. Kaikkia Tampereen korkeakouluselvityksen työryhmiä johtaa Opetus- ja kulttuuriministeriön edustaja. Tampereesta näyttäisi olevan muodostumassa pilotti, joka ohjannee kaivattua korkeakoulupolitiikkaa ja säädösten valmistelua lopulta valtakunnallisesti. Esitämme, että Lapissa päätämme seurata Tampereen valmistelun etenemistä ja mahdollisuuksien mukaan pyrkiä mukaan vaikuttamaan korkeakoulupolitiikan kehittymiseen tätä kautta.
Kolmas malli Lappeenrannasta on lähellä sitä mallia, johon Lapissa lähdettiin ansiokkaasti vajaat kymmenen vuotta sitten Lapin korkeakoulurakenteessa. Syvällisempi eteneminen edellyttää myös Lappeenrannassa monien avoimien kysymysten selvittämistä ja valmistelua. Hyvin todennäköisesti Tampereen -mallia seurataan myös siellä tiiviisti.
Koska tässä vaiheessa on tullut näin merkittävää lisätietoa Tampereen korkeakoulu -mallin valmistelusta niin kaikki Lapin valmistelun osapuolet varmasti näkevät tärkeäksi ottaa aikalisä.
  

Kilpailut

Uusimmat