Kemi-Tornion alueella viikonloppuna noin 30 rikosta

08.12.2014 08:40 - Jussi Häkkilä

Kemi-Tornion alueella tehtiin viikonlopun aikana noin 30 erilaista rikosta.
Perjantaina päivällä noin 50-vuotiasta miestä pahoinpideltiin teräaseella päähän yksityisasunnossa Kemin Syvälläkankaalla. Tämän jälkeen häneltä anastettiin jonkin verran omaisuutta. Poliisi on pidättänyt yhden miehen epäiltynä törkeästä ryöstöstä.
Samana iltapäivänä Kemin Citymarketin edustalla vuonna 1987 syntynyt kemiläismies uhkaili myymälävartijaa teräaseella. Vartija oli saanut tilanteen haltuun käyttällä pippurisumutetta. Poliisi tutkii tapausta laittomana uhkauksena. Vartijalle ei tullut vammoja.
Keminmaassa murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä aikana Teollisuuskylänraitilla liikerakennukseen. Murtautujat saivat saaliikseen kassakaapista tuhansia euroja. Tekoa tutkitaan törkeänä varkautena.
Lauantaiaamuna murtauduttiin Kemin Lidlin myymälään. Murtautujat olivat ehtineet poistua paikalta ennen kuin vartija ehti paikalle. Poliisi tutkii asiaa varkautena.

Kilpailut

Uusimmat