Isokadun peruskorjaustyöt jatkuvat

21.01.2016 10:20 - Henri Laukka

Oulun keskustan katujen rakentamistyöt jatkuvat Isokadun ja Pakkahuoneenkadun risteysalueella, missä asennetaan uudet vesijohdot, jätevesiviemärit, hulevesiviemärit, kaukolämpöjohdot sekä sähkö- ja tietoliikenneverkostot. Samalla uusitaan katujen rakennekerrokset. Työalueen kivi- ja viimeistelytyöt toteutetaan kesän 2016 aikana.

Valmistelevat työt aloitetaan maanantaina 25. tammikuuta. Isokadun ja Pakkahuoneenkadun risteysalueella tehtävien töiden arvioitu kesto on kolme viikkoa. Pakkahuoneenkadun läpiajoliikenne suljetaan väliltä Kirkkokatu - Isokatu. Isokadulta on mahdollista kulkea Pakkahuoneenkatua pitkin Uudenkadun suuntaan työmaasta huolimatta.

Työmaa aidataan suoja-aidoilla ja tehdään tarvittavat työnaikaiset liikennejärjestelyt. Aluetta muutetaan työn etenemisen mukaisesti. Kevyen liikenteen kulku ja huoltoliikenne järjestetään koko työmaan ajan työmaa-alueen ohi. Alueilla sijaitsevat liikkeet toimivat normaalisti ja pääsy niihin varmistetaan koko työmaan ajan. Työn aikana alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja, jotka aiheuttavat liikennehäiriöitä.

Peruskorjaustyön tilaajina ovat Oulun Vesi sekä yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut. Pääurakoitsijana on VRJ Pohjois-Suomi Oy. Teknisten verkostojen omistajat uusivat omia tietoliikenne- ja sähköverkostojaan samassa yhteydessä.

Kilpailut

Uusimmat