Hanhikiven toimintaviikko alkoi rauhallisesti

22.04.2016 17:13 - Marja Ollakka

Ympäristöaktivistien ydinvoimavastainen toimintaviikko Pyhäjoen Hanhikivellä alkoi tänään perjantaina.

Ympäristöaktivistien ydinvoimavastainen toimintaviikko Pyhäjoen Hanhikivellä alkoi tänään perjantaina.
Iltapäivään klo 16 mennessä poliisi oli joutunut ottamaan kiinni kaksi henkilöä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

Päivän aikana rikosilmoituksena kirjattiin myös työmaa-alueen ulkopuolella olleen kaivinkoneen vahingoittaminen. Yhdessä järjestyksenvalvontaan liittyneessä tilanteessa jouduttiin käyttämään voimakeinona OC-kaasusumutinta, mutta muuten toiminta oli melko rauhallista. Poliisin tehostetulla ja näkyvällä yleisvalvonnalla todettiin päivän mittaan olevan vaikutusta.

Oulun poliisilaitos toivoo, että paikalle kokoontuvat henkilöt pidättäytyisivät laillisissa ja rauhanomaisissa keinoissa ilmaistessaan mielipiteitään. Hanhikivellä on sekä pysyviä että tilapäisiä liikkumisrajoituksia ja niitä toivotaan noudatettavan.

Kilpailut

Uusimmat