Hallituksen esitys sote-laiksi eduskunnalle

26.11.2014 08:39 - Jussi Häkkilä

Parlamentaarinen ohjausryhmä on sopinut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain yksityiskohdista sekä muutoksista lausunnolla olleeseen lakiluonnokseen. Uusi palvelurakenne perustuu siihen, että sosiaali- ja terveysalueita on viisi ja ne järjestävät kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Lakiesitystä on täsmennetty siten, että palvelujen tuottamisesta vastaavat kuntayhtymät, joita voi olla enintään 19. Pohjoiseen sosiaali- ja terveysalueeseen kuuluu viisi tuottamisvastuussa olevaa kuntayhtymää. Lisäksi on määritelty kriteerit, jotka tuottamisvastuussa olevan kuntayhtymän pitää täyttää. Samoin on määritelty kuntien rahoitusvastuun perusteet. Hallituksen lakiesitys annetaan eduskunnalle ensi torstaina. Sosiaali- ja terveysalueisiin kuuluvat kunnat määrätään lailla uudistuksen tullessa voimaan. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja palvelujen tuottamisesta vastaavien kuntayhtymien vuoden 2017 alussa.

Kilpailut

Uusimmat