Fortumilta lisärahoitusta Oulujoen vaelluskalahankkeeseen

08.10.2014 08:59 - Jussi Häkkilä

Fortum on varannut merkittävän lisärahoituksen Oulujoella sijaitsevan Montan voimalaitoksen vaelluskalahankkeeseen vuosille 2015-2017. Fortumin tavoitteena on, että Montan voimalaitoksen yhteyteen saataisiin rakennettua joko nousevien kalojen kiinniottolaite tai sekä kalatie että kiinniottolaite. Tavoitteena on näin luoda ensi vaiheessa systemaattinen tapa kalojen ylisiirtoon ja jatkaa edelleen tuki-istutuksia poikasten leimauttamiseksi Oulujokeen laskeviin vesiin. Lisäksi rahoitusta aiotaan suunnata toimien tulosten seurantaan ja vaelluskalatutkimukseen. Hankkeen onnistumisen edellytyksenä on, että myös muut sidosryhmät lähtevät mukaan.

Kilpailut

Uusimmat