AVEKilta tukea luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen

02.09.2014 08:37 - Jussi Häkkilä

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakoi viime kuussa CreMA-tukea 20:lle hankkeelle yhteensä 285 025 euroa. Tuki on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Toista kertaa jaettua määrärahaa myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta. Hankkeita arvioitaessa painotettiin erityisesti niiden uutuusarvoa, innovatiivisuutta, taloudellista toteuttamiskelpoisuutta ja liiketoimintapotentiaalia. Tuettavilla hankkeilla oli myös oltava merkittävä vaikutus yrityksen liiketoimintaan. Lapista tukea sai neljä hanketta ja Pohjois-Pohjanmaalta kaksi. Yhden suurimmista, 20 000:n euron summan sai Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy Elävä talo -konseptin tuotteistamiseen.

Kilpailut

Uusimmat