Alle kymmenen prosenttia lappilaisista työttömistä käy terveystarkastuksissa

11.02.2016 10:40 - Jussi Häkkilä

Alle kymmenen prosenttia lappilaisista työttömistä käy terveystarkastuksissa. Lapin aluehallintovirasto toteaa, että Lapin kuntien tulee jatkossa kiinnittää huomiota opiskeluterveydenhuollon ulkopuolelle jääneiden nuorten ja työttömien ehkäisevien terveyspalveluiden järjestämiseen terveydenhuoltolain mukaisesti. Ongelmia molempien ryhmien kohdalla on palveluista tiedottamisessa ja niihin ohjaamisessa.

Alle kymmenen prosenttia lappilaisista työttömistä käy terveystarkastuksissa. Asia käy ilmi Lapin aluehallintoviraston tekemästä selvityksestä. Työttömien terveystarkastuksia ja -neuvontaa on järjestetty lähes kaikissa kunnissa, mutta kyseisiä palveluita on käyttänyt alle kymmenen prosenttia työttömistä. Eniten työttömien terveystarkastuksia oli järjestetty Lapin kunnista Kemissä. Kemissä on ollut kokeiluhanke, jonka turvin työttömien terveystarkastuksiin saatiin enemmän terveydenhoitajan ja sosiaalityöntekijän työpanosta. Hankkeessa kehitettiin toimintamalli, jossa kartoitetaan työttömän työ- ja toimintakykyä moniammatillisesti. Lapin aluehallintovirasto toteaa, että Lapin kuntien tulee jatkossa kiinnittää huomiota opiskeluterveydenhuollon ulkopuolelle jääneiden nuorten ja työttömien ehkäisevien terveyspalveluiden järjestämiseen terveydenhuoltolain mukaisesti. Ongelmia molempien ryhmien kohdalla on palveluista tiedottamisessa ja niihin ohjaamisessa.

Kilpailut

Uusimmat