Maanantai-iltana kahdeksan aikaan puukotettiin oululaista vuonna -92 syntynyttä miestä vatsaan Oulun Kaijonharjussa. Tekoon on tänään vangittu oululainen vuonna -63 syntynyt mies epäiltynä tapon yrityksestä. Tapahtumat saivat alkunsa puukotetun huomautettua vanhemmalle miehelle hänen koiransa tarpeiden tekemisestä pihan pensasaidan juureen. Miestä oli huomautettu aikaisemminkin vastaavasta asiasta. Mies tuohtui huomautuksesta sen verran, että meni mukanaan ollut puukko kädessä pihamaalle, jossa kaksi perhettä vietti kesäiltaa. Mies puukotti nuorempaa miestä vatsaan, joka puolustautui käteensä ottamalla lapiolla. Nuorempi sai kaadettua puukottajansa maahan ja piteli tätä aloillaan kunnes poliisi otti miehen kiinni. Puukotuksen uhrin vamma vaati sairaalahoitoa, mutta hän on jo päässyt pois sairaalasta.