Lehto Groupin tytäryhtiöiden Lehto Asunnot Oy:n, Lehto Tilat Oy:n ja Lehto Korjausrakentaminen Oy:n hallitukset ovat tänään päättäneet jättää yhtiöitä koskevat konkurssihakemukset.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, TE-palvelut, maakuntaliitto ja Pyhännän kunta ovat perustaneet alueellisen koordinaatioryhmän pohtimaan toimia Pyhännällä irtisanottujen uudelleen kouluttamiseksi ja työllistymiseksi sekä yritystoiminnan uudelleen aktivoimiseksi ja alueen kärkihankkeiden edistämiseksi.
Liminkalainen Siklatilat Oy hakeutui eilen konkurssiin talousvaikeuksien takia.
Yli puolet yrityksistä kertoo, että lomautukset tai irtisanomiset ovat todennäköisiä seuraavan kahden kuukauden aikana. Liki neljännes vastanneista on jo kutsunut yt-neuvottelut koolle tai antanut lomautusvaroituksen. Kyselystä käy selväksi, että koronavirusshokki ravistelee koko yrityskenttää. Tilanne on hyvin vakava ja vaatii kauppakamarien mukaan nopeita vastauksia ja järeitä toimia hallitukselta. Toimenpidelistalla tulisi olla muun muassa joustavuutta verotuksen ja vakuutusmaksujen tilitykseen sekä valtion suurempi rooli sairauspoissaolojen kustannuksista.
Erätukku Oy on tänään jättänyt konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeuteen.